Jotta yhteinäiseltä ilmeeltä vältytään, mustan seinän lisäksi meillä on haljua. Ei puhuta (eikä kuvata) keittiön neonvihreästä seinästä (edellisten asukkaiden jäljiltä värit olivat punainen, sähkönsininen, neonvihreä ja tuo kauhu-ruskea. Ehkä en vaan ymmärrä).
Perintötuolit päätyivät isosiskon kautta minulle. Koko opiskeluaika meni iloisesti tursuilevien pehmusteiden ja tippuilevien ruuvien kanssa. Vuosikausien vatvomisen jälkeen iski sitten vielä pihiys ja verhoilin tuolit lopulta itse. Tänäpäivänä harkitsisin pilkkukangasta. Siipan perintönä sieltä myöskin siskon kautta tuli vankimielisairaalan vanha lipasto. Niitä on toinenkin. Peurat pääsivät vastikään seinälle.
Tekstit
3 kommenttia:
Halju,mutta kuitenkin niin suloisen ihana nurkkaus. Kauniit vaaleat värit ovat kutsuvia. Mukavaa että jaksoit herättää tuolit vielä uudelleen eloon. Tuollaisen lipaston voisin tahtoa itsekin :)
Hieno nurkkaus. Luulen että olet vaan sokeutunut. Niin tapahtuu aika ajoin. Meille kaikille.
En minäkään näe kodissani kaikkia niitä nyansseja ja sitä punaista lankaa etsin päivittäin. Kyllä se siellä on, olen vaan sokeutunut hetkeksi;)
Usko pois. Ja kauniit ovat myös nuo peuraat.
Mä oon ihan sinut ton haljun kanssa mutta kyllä tosiaan vaikkapa pitkän poissaolon jälkeen kodin näkee taas uusin silmin. Ei vaikuta niin ankeelta.
Lähetä kommentti